On siinä vorina

Isoisäni veli oli ökymiehiä. Hänellä oli iso maatila, myöhempien sukupolvien kohtalon valossa liikaa kunnianhimoa, paljon perämetsää ja hyvä tamma. Tamma oli ehta suomenhevonen ja sillä oli valkoinen liinaharja.  Ainut kerta, jolloin näin isosedän kyynelehtivän oli päivä, kun liinaharja kapusi Lihakunnan korkealaitaiseen ja jatkoi matkaansa toisille pientareille. Isosetä kolisutteli aamuisin apeämpäriä tyhjässä pilttuussa monta viikkoa.

Ökyisäntä istui 60-luvun lopussa keittiön ikkunan ääressä ja katseli upouudelle pikatielle. Piki kiilsi mustuuttaan eikä lupiini vielä ollut valloittanut pengertä. Hän katsoi oikeaan ja katsoi vasempaan – ihan kuin olisi Wimbledonissa istunut. Hänen jokapäiväinen ihmetyksen aiheensa oli se, kun Vauxhallit, Commer Cobit, Mosset, Simcat ja Fiatit hurahtelivat ikkunan alla etelään ja pohjoiseen. ”On siinä vorina”, sanoi ikääntyvä mies tuon tuostakin ja päivitteli maailman menoa. Hevoset ja kärryt hävitettiin, pellot pantiin pakettiin, nuoret lähtivät Ruotsiin, maaseutu tyhjeni ja ihmiset muuttivat lähiöihin. Ja isosetä toisti ihmeissään: ”On siinä vorina.”

Me pidimme isosetää kalkkiksena ja nauroimme hänelle. Meistä oli mukava ommella punaisesta jerseystä mikrot ja lähteä Helsinkiin. Siellä sitä vasta meno oli – paljon autoja, ratikat ja kaikki. Se oli jännää, kun serkut muuttivat Göteborgiin Volvon tehtaan viereen. Kun setä tuli kesällä, kenelläkään muulla ei ollut niin komeata Volvoa. Emännät vaihtoivat Ruotsin kuulumisia ja miehet viettivät pää konepellin alla monta tuntia.

Viime aikoina olen ihmetellyt ikätovereiden kanssa, kun maailma muuttuu ihan kummalliseksi. Nuoret roikkuvat verkossa tuntikausia, kauneudella ja pärjäämisellä kilpaillaan, yhä harvempi lukee sanomalehtiä, naamakirjassa kuuluu olla, ilman Googlea ei kukaan tule toimeen, vaatteita kertakulutetaan, jokaisella on napit korvissa ja housut roikkuvat niin, että vakoon voisi pistää pystyyn päivänkakkaran. Voi näitä maailman ilmiöitä, ei niissä ole mitään järkeä!

Sitten muistin isosetävainaan, Simcat, Liinaharjan, Melassin tuoksun ja pikitien, jota pitkin pääsi pois. Yhtäkkiä ymmärsin edesmennyttä sukulaismiestä. On siinä vorina.

Kommentit

Kommentoi

Arkisto

Tilaa RSS-syöte