logo
Suomeksi På Svenska In English

Textstorlek Increase font Decrease font
Cocomms » Our Expertise » Healthcare and pharmaceutical communications

Tarjan Blogi

Kerro, että rakastat

Kirjoitettu: 25.05.2010, 09:27

Tarina kertoo avioparista, jossa rakastamisen jatkuvuus oli toiselle epäselvää. Vaimo valitti, ettei mies koskaan kertonut rakastavansa häntä.
- Johan mää sen sanoin sillo, ku vihille mentiin. Kyl mää sitte ilimootan, jos asia muuttuu, tiedotti mies.

Hyvä vitsi. Muttei valitettavasti pelkkä vitsi kuitenkaan. Tuohon uskotaan liian usein myös työelämässä. Luulemme, että kun asia on kerran kerrottu, se on perille mennyt. Ei se ole.

Avioliitto on joskus jankuttamista. Viestintä on sitä aina. Toistoa, toistoa, toistoa. Silloin, kun itseään jo kuvottaa jatkuva saman hokeminen, toiset vasta alkavat vähän muistaa, mistä oli kysymys. Avioliitossa pääsee silloin tällöin vähemmällä.

Muistamista helpottaa, jos asia on omakohtainen ja itselle läheinen. Ison johdon strategiat, visiot ja missiot eivät jaksa kiinnostaa, elleivät ne konkretisoidu omassa arjessa, omassa työssä, omassa tekemisessä. Siksi on parasta aloittaa läheltä kutakin kuulijaa: "Mitä tämä merkitsee minulle?"

Luultavasti vaimo alkoi miehen käyttäytymisestä epäillä, ettei rakkaus enää olisikaan voimassa. Teot puhuvat enemmän kuin sanat. Sama ilmiö tapahtuu työyhteisöissä. Heti, kun tekojen ja sanojen välillä on ristiriitaa, teot kumoavat sanat. Siksi erityisesti johtajien ja esimiesten on sisäistettävä puhumansa asiat niin, että ne näkyvät arkipäivän tekoina.

Jos perhe-elämässä tapahtuu suuria, on pakko keskustella normaalia enemmän. Viestinnän tarve korostuu muutoksessa aina. Harmittavan usein muutosviestintä lyödään organisaatioissa laimin ja jätetään liian vähälle huomiolle. Muutosta henkilökohtaisella tasolla ei tapahdu, ellei viesti muutu tunteeksi, tahdoksi ja toiminnaksi. Se vaatii jo muutakin kuin saman toistoa: tunteisiin vetoavaa kokemusta, ruusukimpun perjantaina tai lasin samppanjaa.

Hullun lailla rakastunut hokee koko ajan rakastavansa. Se on sitten niin ihanaa ja elämää ylläpitävää. Olisi sille innostukselle ja hurmiolle käyttöä työelämässäkin. Muutokset onnistuisivat paremmin.


Share |


Kommentit



Arkisto

Surkeat johtajat sivuun 13.04.2011, 14:46
On siinä vorina 08.02.2011, 15:32
Nyt alkoi jäniksen vuosi 04.01.2011, 11:39
Päänsärkyä joulukortista 25.11.2010, 15:31
Asko, mitä sanoisit? 01.09.2010, 13:32
Konsulttina oppii 19.08.2010, 10:55
Voi pomo-piru-parkaa! 23.06.2010, 16:03
Kerro, että rakastat 25.05.2010, 09:27
Vanha koira oppii syömään 07.04.2010, 16:47
Varo ankeuttajan suudelmaa 25.02.2010, 12:41
Kirjoittaminen ei ole mitään 08.01.2010, 13:36
Innostusta strategiasta 22.12.2009, 12:18

Tilaa RSS-syöte

Copyright 2008

Oy Cocomms Ltd. | Porkalagatan 20 a, PO Box 147,  FI-00181 Helsinki, Tel, +358 (0)9 668 9690, info_at_cocomms.com